AKTIVITEETIT

KALASTUSLUVAT

Naruskan vesialueilla tarvitaan Yli-Kemijoen kalastuslupa, joka kattaa laajat kalastusmahdollisuudet alueen vesistöillä. Vaivattomin tapa hankkia kyseinen lupa, on ostaa se suoraan Kalakortti.com-sivustolta. Edellinen linkki ohjaa sivulle, jossa Yli-Kemijoen lupa löytyy lupalistan lopusta. Luvan voi hankkia myös Naruskan retkeilymajalta. Kalastukseen oikeuttavan alueen (osa-alueet 1-6) näet tästä kartasta.

NARUSKAJOKI

Jos vapakalastus kesällä tai pilkkiminen talvella luonnontilaisessa joessa ovat mieluisimpia harrastuksiasi, niin Naruskajoki sivujokineen on siihen tarkoitukseen yksi monipuolisimmista jokialueista Suomessa. Naruskajoki saa alkuvetensä Ylä-Naruskajoesta ja muutamasta muusta pienemmästä pikkujoesta ja purosta, jotka laskevat vetensä Naruskajärveen. Järveltä Naruskajoki jatkaa pääsuuuntanaan kohti etelää lähellä Naruskan päämaantietä aina Tenniöjokeen asti, johon Naruskajoki yhtyy Naruskan kylän etelälaidalla.

Koko viidenkymmenen kilometrin matkaltaan Naruskajoki on varsin hyvin tavoitettavaa jokialuetta. Pitkään matkaan mahtuu myös monenlaista vettä kuohuvista koskista pitkiin suvantoihin. Hyvää tavoitettavuutta lisäävät kolme siltaa, jotka mahdollistavat joen helpon ylittämisen rannalta kalastamista ajatellen. Vesikaluston hyödyntämistä sillat helpottavat myös, mutta vesillelaskupaikkoja on toki lukuisia niissä paikoissa, missä joki käväisee päämaantiessä lähes kiinni.

Naruskajoen voi jakaa karkealla jaolla kolmeen osaan. Ylimmäinen lähes kolmannes Naruskajärveltä Suoltijoen suuhun asti on vuoronperään suvantoa ja koskipaikkoja. Suoltijoen-Naruskajoen risteyksestä on parikymmentä kilometriä lähes pelkkää suvantoa vain muutamine pikku nivoineen. Joen alin kymmenen kilometrin osuus Pikkusiekakönkäästä Tenniöjoen risteykseen asti on kovia koskia. Tällä koskiosuudella oli viiden vuoden talvipilkkirauhoitus Siekan sillasta Tenniöjoen suuhun 2016 keväästä alkaen, mutta nyt joki on kesä- ja talvikalastukselle taas käytettävissä rajoituksetta. Luvat pitää tietenkin olla kunnossa sekä kesällä että talvella.

Naruskajoen kalakanta on monipuolinen. Luontaisesti siinä on taimenta, harjusta ja siikaa. Näiden lohikalojen lisäksi varsinkin suvanto-osuuksilla on jonkin verran ahventa ja haukea, mutta ne eivät ole valtakalana. Ylikemin kalastusalue, joka myy kattavaa kalastuslupaa Naruskajokeen ja isolle alueelle Naruskalta länteen, istuttaa jokeen vuorovuosina pyyntikokoista tai pientä taimenta. Välillä istutetaan myös poikasina kaikkia edellä mainittuja lohikaloja. Muutamana lähikesinä Naruskajokea on koekalastettu taimenen poikastuotannon osalta. Tulokset ovat jopa mairittelevia, koska taimenta syntyy eniten koko Lapissa.

Harjuksen alin mitta on poikkeuksellisesti täällä 35 senttiä ja taimenen 50 senttiä.

Naruskajoki on 1990 -luvun alun ennallistamisen jälkeen saanut uittoa varten aikanaan raivatut kivet takaisin jokeen. Toimenpide on parantanut kalojen luontaista lisääntymistä. Koskiin on saatu todella hyviä kalapaikkoja. Kahlaavia perhokalastajia on muistutettava muutamista isoistakin liikkuvista kivistä, jotka ovat ennallistamisen yhteydessä jääneet "kiikunpuntareiksi". Tarkkana on kahlatessa oltava paitsi edellä kerrotusta syystä, myös siksi, että virtaukset Naruskajoessa varsinkin korkeammalla vedellä ovat kovaa luokkaa.

JÄRVET NARUSKALLA

Pääsääntöisesti voisi pohjoista osaa Sallasta kuvata järviköyhäksi alueeksi. Ainakin, jos tätä verrataan esimerkiksi Kemijärveen tai Kuusamoon. Pohjois-Sallan tärkeimmät järvet ovat Saukkojärvi, Sätsijärvi, Haltiajärvi, Naruskajärvi ja Purkajärvi. Näistä Sätsijärvi sijaitsee rajavyöhykkeellä ja puolet siitä Venäjän puolella.

Saukkojärvi on kuuluisa siikavesistö, josta talvikalastajat syksyn ensimmäisillä ja myöhäiskevään viimeisimmillä jäillä onkivat siikaa mormyskalla. Siikaa nostelee parhaalla syönnillä hyvinkin muovikassillisen kalastajaa kohti, kun homman hallitsee. Myös Haltiajärvi on hyvä siikavesi. Molemmissa järvissä on myös ahventa.

Purkajärven valtakala on ahven, mutta siinä on myös siikaa ja taimenta. Järvi antaa onkijalle ja pilkkijälle kalaa niin kesällä kuin talvellakin. Saukkojärvi, Haltiajärvi, Purkajärvi sijaitsevat Sallan Yhteismetsän alueella. Järvillä on toistaiseksi vapaa kalastusoikeus onkimalla ja pilkkimällä, joten eri lupaa ei sinne näihin kalastusmuotoihin tarvita. Naruskajärveä hallinnoi oma kalastusyhtymä, joka myy sinne lupia.

Naruskan kolme metsästysoikeuden haltijaa ovat Metsähallitus, Sallan yhteismetsä ja Pohjois-Sallan Erä Ry. Ne kaikki myyvät alueilleen metsästyslupia. Tarkemmat lupahinnat ja muut pyynnin ehdot ovat löydettävissä näiden mainittujen tahojen nettisivuilta.

Naruskan Retkeilymaja sijaitsee näiden kolmen lupa-alueen keskellä. Lupa-alueille on hyvät tiestöt, joten metsästysporukat ovat ottaneet Retkeilymajan tukikohdakseen, josta pääsee aamuvarhaisella lupa-alueille. Illalla odottavat sauna ja ruokahuolto metsästäjiä.

Metsäkanalintukannat vaihtelevat jonkin verran vuosittain. Vuodet 2012 ja 2013 ovat olleet metsästäjille antoisia. Vuosien 2014 ja 2015 pesinnät eivät maalinnuilla onnistuneet toivotulla tavalla, joten 2016 metsästysaikoja on jonkin verran rauhoituksin rajoitettu. Vuosina 2017-2022 kannat ovat jonkin verran vaihdelleet. Mukavan poikkeuksen tekee 2022 syksy, jolloin kaikkia kanalintuja oli metsästäjäarvioiden mukaan eniten, mitä vuosiin. Talvehtimaan kanalintuja jäi myös hyvät määrät. Tammikuinen latvalinnunpyynti ei ole suurta suosiota saavuttanut. Sen ymmärtää, kun päivä on lyhyt ja lumiolosuhteet liikkumiseen rajalliset, kun lumi on hiihtäjälle pehmeää ja jalan liikkuvalle sitä on yleensä tammikuussa liikaa.

Suurpetoja Pohjois-Sallan alueelta kaadetaan vuosittain useita. Venäjän rajan läheisyys ja rajan takana sijaitsevat asumattomat erämaa-alueet tuovat suurpetoja Suomen puolelle ruokamaille, koska tällä puolella on runsaasti esimerkiksi poroja ja hirviä. Hirvikannoissa kuulostaa siltä, että huippuvuodet ovat takana päin. Ongelma ei koske yksin Sallaa, vaan naapurikunnista kuuluu samansuuntaisia tietoja. Hirviä lienee ylimetsästetty Lapissa monien kuntien alueilla.

Metsästäjät eteläisemmästä Suomesta ovat erityisen tyytyväisiä siihen, että hirvikärpänen ei ole levinnyt Naruskan ja Tuntsan kairoihin. Myös metsästysmaastoja täällä pidetään monipuolisimpina metsästäjien kotipaikkakuntien vastaaviin verrattuna.

KARHUTUNTURI

Naruskan oma maamerkki on Karhutunturi. Sen laki kohoaa rapian viidensadan metrin korkeuteen, eli tarkka metrimäärä on 519 metriä. Karhutunturin kautta kulkee UKK -reitti, joka mutkittelee Naruskalla pohjois-etelä -suuntaisesti. Reitti on merkitty ajantasaisiin ulkoilukarttoihin, joista viimeisin löytyy linkistä Salla-Savukoski 1:100 000. Maastomerkinnät UKK-reitillä ovat myös selkeät.

Karhutunturin puolirinteessä on puurakenteinen iso kota, jossa on tulipaikka eväiden lämmittämiseen ja kahvinkeittoon. Kodan liiterissä on polttopuuta. Kahviveden saa sulan maan aikana lähteestä, joka sijaitsee tunturiin pohjoispuolelta nousevan polun varrella. Lumettomana aikana Karhutunturiin pääsee ilman kumisaappaita. Talvella sinne on helppo hiihtää kelkkapolanteita pitkin, koska moottorikelkkailijat käyvät tunturissa pitkin talvea.

Karhutunturin laella aukenee mahtava Lapin maisema kaikkiin ilmansuuntiin. Siellä ei kulkijalle tule ahtaan paikan kammoa. Silmänkantamattomiin näkyvät erämaamaisemat ovat kaikkina vuodenaikoina silmiä hivelevät.

Kannattaa muistaa, että Karhutunturiin on kaikkina vuodenaikoina varauduttava niin, että tunturissa lähes aina tuulee. Sulan maan aikana Karhutunturin laki on kivirakkaa, jolla kulkeminen on haastavaa varsinkin silloin, kun kivet ovat sateen kastelemat. Talviaikaan sukset ovat ykkösliikkumisvälineet.

SORSATUNTURI

Sallan korkein tunturi on 629 metriä merenpinnasta kohoava Sorsatunturi. Se sijaitsee aivan Venäjän rajan tuntumassa Naruskajärven tasalla järveltä itään. Sorsalle kulkee UKK-reitti, eli sinne voi suunnistaa sekä etelän että pohjoisen suunnasta. Sorsatunturia lähimmilleen pääsee autolla vajaan kymmenen kilometrin etäisyydelle, kun ajaa Sorsajoen pohjoisrantaa kulkevaa tietä pitkin tien päähän Naruskantieltä. Tie on käytössä kesällä. Talvella samaa reittiä pitkin kulkee moottorikelkkareitti, jota pitkin pääsee Sorsalle hiihtäen.

Sorsatunturin juurella on kota tulipaikkoineen. Kodan eteläpuolella sijaitsee myös Metsähallituksen varaustupa.

Sorsatunturin laelta avautuu mitä upein maisema kaikkiin ilmansuuntiin. Sorsan valloittamiseen jalkapelillä tai hiihtämällä kuluu helposti päivä, jos sinne tekee edestakaisen retken. Joissain vanhoissa kartoissa on vanhentunut merkintä Sorsatunturin kodan sijainnista. Se sijaitsi aikaisemmin Vaarinkehuman kämpän luona, mutta on siirretty muutama vuosi siten kolmisen kilometriä pohjoiseen. Myöskään Vaarinkehuman vanhaa kämppää ei enää ole, vaan se on purettu pois. Vanhat kartat kannattaa vaihtaa uusiin painoksiin, jotta taukopaikat ja yöpaikat löytyvät erehtymättä.

NARUSKAJOKI

Naruskajoki virtaa Pohjois-Sallan alueella noin viidenkymmenen kilometrin matkan Naruskajärvestä Tenniöjokiristeykseen asti Naruskan kylän etelälaidalle. Siitä Tenniöjoki ja Naruskajoki jatkavat  Tenniöjokena matkaansa Savukoskelle, missä ne yhtyvät Kemijokeen. Kemijokena matka jatkuu Pelkosenniemelle ja edelleen Kemijärven kautta Rovaniemelle. Kemijoki päättyy Perämereen Kemissä.

Naruskajokeen on ennen Kemijoen valjastamista noussut lohi Perämerestä, mutta ne ajat ovat olleet ja menneet. Kuitenkin Naruskajoessa elää hyvät luontaiset kannat taimenta, harjusta ja siikaa. Varsinkin suvanto-osuuksilta saattaa saaliskalaksi napata jänkäkoirakin, jota täällä harvoin haueksi kutsutaan. Ahvenia joessa on myös, mutta harvalukuisempana kuin lohensukuiset kalalajit.

Lohen paluuta elätellään varsinkin täällä latvavesillä. Savukoskelainen Ylikemin kalastusalueen pomo Kari Kilpimaa on aktiivisesti vuosien ajan ollut vaatimassa Kemijoen voimalaitosten ohittamisiin kalateitä, jotka mahdollistaisivat lohen nousun tänne Naruskallekin, joka aikanaan on ollut Perämeren lohen kutuvesiä ja saaliskala. Aika näyttää, kuka voittaa...

Naruskajoki on ollut vuosikymmenien ajan perattuna uittoränniksi koko matkaltaan, mutta se on ennallistettu 1990 -luvun alkupuolella. Tarkoituksena oli, että jokeen olisi jäänyt selkeä keskiuoma melojille, mutta käytännössä lohkokivillä kivetetty joki on entisöinnin jälkeen koskiosuuksiltaan ainakin lasikuitukalustolle hankala ja vaarallinenkin. Melonta Naruskajoessa vaatii hyvää koskenlukutaitoa. Helppo parinkymmenen kilometrin mittainen suvanto-osuus löytyy joen keskivaiheilta Suoltijoen ja Naruskajoen yhtymäkohdasta alavirtaan. Suvantopätkä päättyy Naruskajoen kymmenen kilometriä pitkään koskisouuteen, missä on haastavia koskia. Muun muassa Siekaköngäs on kivetetty koskimelojien pujottelulajia ajatellen, joten sen laskeminen varsinkin tulvan aikana edellyttää hyviä melontataitoja. Veden korkeus on hyvä selvittää ennen Naruskajoelle melomaan lähtöä, koska vesi joessa sekä nousee että laskee ripeästi kesäsäiden vaikutuksesta.

Kalajokena Naruskajoki tarjoaa vaihtelevaa ja hyvin saavutettavaa vettä koko matkaltaan. Rannat ovat pääasiassa helppokulkuisia, joskin puustoisia ja pensaikkoisia. Rannat kuitenkin ovat pääosin kovapohjaisia. Naruskajoki soveltuu vapakalastukseen rannalta ja perhovavalla kalastettavaksi kahlaamalla koskiosuuksiltaan. Suvanto-osuuksilla voi hyödyntää myös venekalustoa. Tulvassa ollessaan virtaukset ovat voimakkaita, joten kevättulvan laskemista kesävesikorkeuteen kannattaa odotella rauhassa. Maakuntasade keskikesälläkin saattaa nostaa Naruskajoen vedenpinnan pari päivää sateiden jälkeen nopeasti korkealle, mutta poutakelit vastaavasti laskevat vedenpintaa nopeasti. Vedenkorkeuden vaihtelut ovat tällaiselle "pystyjoelle" ominaisia. Kalan syönti on veden ollessa korkeimmillaan ranttua, kuten paikallisesti ilmaistaan.

Naruskajoen varrella on hyviä taukopaikoiksi soveltuvia tulipaikkoja. Eteläisin on Siekakönkään sillan pielessä Naruskan kylän kohdalla. Naruskan kyläseuran kota sijaitsee Haltinmutkassa, missä on myös uimaranta, joka on merkitty päämaantien laitaan pohjoiseen ajettaessa tien vasemmalla puolella. Haltin kota sijaitsee joen länsipuolella kilometrin verran kyläseuran kodasta ylävirtaan pohjoiseen. Suoltijoen sillan pielessä on mutterikota tulipaikkoineen. Siitä Naruskajokea ylävirtaan mentäessä on Pystökosken rannalla joen länsirannalla kota. Naruskajärven eteläpuolella Naruskajoen tammen luona on myös mutterikota tulipaikkoineen.

Naruskajoki kuuluu Ylikemin kalastusalueen vesialueisiin. Lupa-alueeseen kuuluvat Naruskajokeen lännestä laskevat sivujoet, mutta idästä laskevat joet eivät lupaan kuulu.

Perhokalastajien on joella kahlatessaan syytä muistaa, että ennallistamisessa jokeen takaisin siirretyt kivet ovat lohkokiviä, jotka saattavat kalastajan kivelle noustessa muuttua kiikunpuntareiksi, joten kahlatessa on noudatettava tarkkuutta ja varovaisuutta.

Paitsi kesäkalastukseen, soveltuu Naruskajoki myös talvikalastukseen. Suvannot jäätyvät syksyllä lähes samaan tahtiin kuin järvivesistötkin. Syksytalvesta varsinkin taimenet ovat hanakalla syönnillä pilkkimällä. Sydäntalvella ja varsinkin keväällä saaliskalaksi pilkillä saa taimenten lisäksi harjuksia ja siikoja. Siian paras pilkkiajankohta ajoittuu huhtikuulle, jolloin varsinkin iltaisin on muutamassa Naruskajoen suvannossa ikiaikaisia siian ottipaikkoja.

KULLAOJAN PUTOUS

Naruskanjoen luoteispuolella sijaitsee komea Kullaojan putous rehevini ympäristöineen ja erittäin kauniine maisemineen. Alueelle pääsee suhteellisen lähelle autotietä pitkin, ja tien varressa on kyltti kävelypolun alkamisen merkiksi. Polkua pitkin on lyhyt  600 metrin kävelymatka itse putoukselle. Alueelle on rakennettu kulkuväyliä ja portaita liikkumista helpottamaan. Tarkempia sijaintitietoja ja kuvia paikasta löytyy hyvin internetistä.

PIMIÄKURU

Naruskajärven länsipuolella on Pimiäkuru, joka on yksi Pohjois-Sallan luonnonkauneimmista paikoista. Kurussa sijaitsee myös yhdeksi Suomen kauneimmista putouksista valittu Kullaojan putous. Sinne ei kovin pitkä kävelymatka autotieltä ole, mutta reitti on hiukan louhikkoinen ja siten haastava.

Perille kun pääsee, niin maisemat korvaavat kävelyn vaivat. Kerrassaan kaunis luonnon muodostelma.

PIRUNKIRKKO

Pirunkirkko on vaikuttava luonnonkivimuodostelma Tuntsantien ja UKK-reitin varrella. Kivet ovat hauraan näköistä mutta erittäin lujaa ultramafiittia. Muodostelma näkyy jo Tuntsantieltä, mutta on ainakin toistaiseksi huonokuntoisen pitkospuureitin päässä. Tämä on hyvä ottaa huomioon kohteelle pyrittäessä.  

Tuntsan erämaa on muodostunut käsitteeksi montaa kautta. Tuntsajoki on tullut aikanaan kuuluisaksi eräkirjailija A.E.Järvisen kirjojen tarinoiden myötä. Vain Tuntsajoen latvat sijaitsevat enää Suomen rajojen sisäpuolella. Joen komeat alaosat jäivät osaksi silloista Neuvostoliittoa, kun Sallan kunnan pinta-alasta noin puolet joutui sodan seurauksena luovutetuksi pysyvästi Neuvostoliitolle.

Tuntsan erämaa tunnetaan laajalti myös Tuntsan palosta. Vuonna 1960 Tuntsalla riehunut metsäpalo tuhosi noin 20.000 hehtaaria metsää. Palon jälkeinen nokisavotta kesti puolenkymmentä vuotta, jona aikana paloalueen puutavara korjattiin ja kuljetettiin silloin vielä tiettömästä kairasta uittamalla teollisuuspaikkakunnille. Naruskajoen perkaaminen uittojoeksi on tapahtunut aikanaan palon seurauksena. Vihjeenä kannattaa mainita, että Sallan Sota- ja jälleenrakennusajan museossa Sallassa on erinomaista aineistoa tästä suururakasta.

Nokisavotan aikainen tiestö mahdollistaa nykyään ajamisen autolla ainakin sulan maan aikaan Tuntsan kauimmaisiin erämaihin. Asumaton kaira on näin hyvin tavoitettavissa niillekin, joilla ei ole mahdollisuutta esimerkiksi rinkka selässä kairoja kierrellä.

Tuntsajoen latvaosat ovat suosittu heittokalastuskohde. Kymmenkunta kilometriä tätä jokivettä ennen sen suuntaamista kohti Venäjän federaation aluetta on kalastuskelpoista. Tällä jokiosuudella on myös hyviä tulistelupaikkoja retkeilijöille ja kalastajille. Tavoitettavuus on erinomaista luokkaa, koska autotie seurailee jokivarsia.

Tuntsan kaira on myös erinomaista metsästysaluetta.  Suunnilleen Naruskajärven tasalta pohjoista kohti tämä Metsähallituksen hallinnoima alue on kuuluisaa metsäkanalintujen pyyntialuetta, hirvenpyyntialuetta sekä suurpetojen pyyntialuetta. Kairaa riittää satoja neliökilometrejä.

Tuntsan suot ovat hillastajien suosiossa. Alueella on runsaslukuisesti yläviä korpijänkiä, joista lähes joka kesä ainakin jotkut säästyvät hillan vitsauksilta, joista halla on ehkä yleisin. Korpijängillä hillat kukkivat myöhään kesällä, jolloin hallat ovat kevätkesää harvinaisempia. Paloalueen tunturialueet ovat myös erinomaista mustikan ja puolukan kasvualuetta. Hyvänä mustikkavuonna Tuntsalle jää miljoonia kiloja marjoja poimimatta, kun kaikille marja-apajille ei ole kulkuvälineillä pääsyä. Pääsääntöisesti kaikkia marjoja riittää hyvänä marjavuonna kaikille. Huonoimpana vuonna voi käydä niinkin, ettei kukaan saa mitään, kun luonto näyttää ankarimmat olosuhteensa.

Tuntsan erämaahan tutustumiseen ei kannata kiireen kanssa lähteä. Päivässä ei paljoa näkemään ehdi, vaan aikaa kannattaa varata vähintään muutama päivä, että alueesta saa jotain irti. Pääsääntöisesti kaikki Tuntsalla kävijät menettävät enemmän tai vähemmän sydämensä sille.